Koska pakenin kotoani 17-vuotiaana, minulla ei juurikaan ole tavaroita lapsuudestani. Ainoat valokuvat olen saanut mummoltani. Hylkäsin kaiken materian myös erotessani miehestäni, joten perintökalleuksia  en juurikaan omista. Silti muutamat esineet ovat arjessa miltei korvaamattomia, tai ainakin niihin sisältyy tärkeitä muistoja. Karkasin kotoani kahden koiran kanssa polkupyörällä, muutamia vaatteita laukussani. Minulla on edelleen tuo pyörä.



Minulla on yhä tallessa ensimmäisen autoni avain. Oikeastaan se oli pappani auto, mutta sain ostaa sen häneltä kohtuulliseen hintaan. Rakastan myös nykyistä autoani!



Olen ostanut kirpparilta joitakin samanlaisia tavaroita, joita kotonani oli. En pidä ruusuista, kukkakuvioinneista tai yltiöromanttisuudesta, mutta nämä kahvikupit otan esille erityistilanteissa.



Pakkaamieni tavaroiden joukossa olivat ratsastushousuni, jotka sain ollessani noin 11-vuotias... ja ne mahtuvat minulle yhä (hieman lyhyet lahkeet kyllä) ! Kuutar-korua kannoin korsetin sisällä häissäni, se kun on kuulemma naisen suojelija.



Entiset sormukseni olen monesti aikonut heittää pois, mutta timantit ovat naisen parhaita ystäviä?! Samassa kuvassa on myös mummoni sormukset, ja kenties kuviin on eksynyt myös lahjuksia, joiden alkuperää en kerro. Minulla on myös Jenkeissä missikisassa käyttämäni bling bling- härpäkkeet yhä säilössä. Ex-mieheni antoi minulle monia upeita koruja saadakseen minut palaamaan luokseen, ja eräältä liiketuttavaltani sain pantterikorun onnenamuletikseni. Kiitos!



Yksi poikaystäväkokelaani antoi minulle ihan parhaan mukin! Hän tapasi kutsua minua Herhiläiseksi.




Läppäri on minulle tietenkin tärkeä!



Oma koti kullan kallis.... ja kodin sydämen on lapseni askarrellut.




Nykyinen rakkaani on tietenkin korvaamaton! Uudet rinkulat:



Pitäkää kiinni itsellenne tärkeistä asioista - ei niinkään tosin siitä mitä rahalla saa - vaan siitä, mikä on korvaamatonta!