Jukka Rintalan esillepano Jukkolan Navetanvintillä oli nähtävä! Upeaa, kerta kaikkiaan!! Ehkä täytyy kuitenkin käydä uudestaan.... Minulta meni koko näyttely vähän ohi. Näyttelytilassa soi klassinen musiikki, jonka peitti ulvonta. Ulina, itku...en tiedä, en osaa kuvailla. Järkytyin, oksennus oli kurkussa. Paha olo ihmisen ja epäoikeudenmukaisuuden puolesta. Jonkun, jota työnnettiin pyörätuolilla, ja hän vain huusi. Hän huusi myös kahvilan puolella. Tuli avoin itku. Sääli. Katumus omasta olemassaolosta. Ahdistus jota en ole kokenut aiemmin tällä tavoin. Häpeä siitä mitä tunsin. Tunne siitä etten saa kokea näin, ja samalla miete siitä että kumpi meistä on väärässä paikassa. Varmasti minä. Näyttelyhän on kaikille avoin. Silti säälin ihmistä joka ehkä ei nauttinut näyttelystä - tai toivottavasti nautti kuitenkin.Tai sitten tuolinlykkääjillä ei ollut tilannetajua yhtään. Joka tapauksessa ahdistuin aivan tolaltani. Tiedän että tämä kirjoitus nostattaa tunteita... Navetan vintin kahvilassa oli myös joku gorgikoira (ihan tosi fiksusti käyttäytyi) - meidän koira odotti kiltisti autossa, koska ajattelin muita ihmisiä, jotka ehkä eivät pidä koirista. En vertaa nyt ihmistä koiraan (!?!? iTedän että simppelit takertuu nyt tähän) - vaan puhun siitä että miksi muita ihmisiä ei ajatella.