Pariisista minulle jäivät mieleen erityisesti macaron-leivokset, joita olen harjoitellut sinnikkäästi valmistamaan itse. Olen käyttänyt eri ohjeita, samaa ohjetta useasti, soveltanut itse....mutta lopputulos on aina arvoitus. Olen onnistunut parhaiten silloin, kun valkuaiset ovat olleet huoneenlämmössä jonkin aikaa ennen vatkaamista. Lisäksi mantelijauheen määrä vaihtelee seoksen koostumuksen mukaan. Nämä tein Cosmopolitan-lehden ohjeen mukaan:
3 valkuaista
100g mantelijauhetta
180g tomusokeria
20g sokeria
Laita valkuaiset ilmatiiviiseen rasiaan jääkaappiin jo pari päivää ennen valmistusta. Ota ne huoneenlämpöön n. tuntia ennen vatkausta. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Sekoita mantelijauhe ja tomusokeri keskenään, ja lisää seos varovasti valkuaisvaahtoon. Lisää halutessasi myös elintarvikeväri. Pursota taikinasta nokareita leivinpaperille. Paista 150 asteessa 12-14 minuuttia. Jäähdytä ja levitä haluamasi täyte.
Itse käytin tällä kertaa täytteenä maapähkinälevitettä. Erilaiset marmeladit sopivat myös hyvin.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.